6 uutuutta Hämeestä ja Kymenlaaksosta
Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa nähdään syksyllä näyttelyitä, joissa yhdistyvät teknologia, taide ja elämän pienet yksityiskohdat. Mukana myös näyttely tulevaisuuden muotoilijoilta ja pala Pariisia kahden keräilijän kautta.
![]() |
Näyttelyn toteuttamisessa on käytetty keinoälyä, 3D-animaatiota ja pelimoottoreita. Kuva: Type3 illustration, Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva |
Pasi Rauhala: Type3 – Uuden maailman raunioilla
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Lahti | 3.10.2025–8.3.2026
Pasi Rauhalan audiovisuaalinen ja vuorovaikutteinen teoskokonaisuus valtaa Malvan ensimmäisen kerroksen. Type3 yhdistää pelimaailmat, keinoälyn ja 3D-animaation dystooppiseksi kokemukseksi yhteiskunnasta, jossa teknologia hallitsee ja valvoo jokaista liikettä.
Näyttelyn äänimaailmasta vastaa säveltäjä Laura Naukkarinen (LauNau) ja tarinan kehittämisessä on tehty yhteistyötä tulevaisuusvisioihin erikoistuneen tieteiskirjailija Emmi Itärannan kanssa. Vuorovaikutteisen näyttelyn osa olet myös sinä, näyttelyn kävijä.
Malvassa on esillä toinenkin teknologiasuhdettamme käsittelevä näyttely. Outo vetovoima -ryhmänäyttelyssä on esille kansainvälisten huipputaiteilijoiden töitä – kuten kuten legendaarisen japanilaisen graafikko ja pukusuunnittelija Eiko Ishiokan teoksia.
![]() |
Miten suomalaiset ovat nukkuneet lavitsoilla, siskonpedeissä ja sota-ajan poikkeusoloissa? Miten unia on tulkittu, ja miksi sänky on ollut enemmän kuin vain lepopaikka? Näihin kysymyksiin vastaa Hämeenlinnan kaupunginmuseon näyttely. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo Museo Skogster |
Unessa
Hämeenlinnan kaupunginmuseo Museo Skogster, Hämeenlinna | 21.11.2024–2.11.2025
Nukkuminen on paitsi yksilöllinen asia, myös historiallinen ja kulttuurillinen ilmiö. Unessa -näyttely vie matkalle unen ja nukkumisen historiaan 1700-luvulta nykypäivään. Näyttelyssä tutkitaan nukkumistapojen muutosta, unien merkitystä ja nukkumisen kulttuurista historiaa – niin arjessa kuin mielikuvituksessa.
Näyttelyn sänkyjen ja liinavaatteiden seassa piileskelevät myös unikakkiainen, painajainen ja herättäjätonttu.
![]() |
Näyttely koostuu valokuvista, teksteistä sekä videosta stereoäänellä. Kuva: Sanni Saari, Sumuverhon välissä |
Sanni Saari: Salt, Dust & Us
Orimattilan taidemuseo, Orimattila | 25.9.2025–23.11.2025
Salt, Dust & Us on aistillinen näyttelykokonaisuus, jossa valokuva, video, ääni ja teksti johdattavat huonepölyn ja suolan kaltaisten arkisten aineiden maailmaan. Sanni Saaren teoksissa materiaalit muuttuvat valon ja katseen alla avaruudellisiksi maisemiksi ja olemassaolon pohdinnoiksi. Näyttely kutsuu kokemaan tilan, tunnelman ja ajan kerrostumat.
![]() |
Pieni pala Pariisia tutustuttaa kävijän kahden mielenkiintoisen, eri aikoina eläneen keräilijän kokoelmiin. Kuvassa Klaus Holma pyörällä Pariisissa. Kuva: Lahden historiallinen museo |
Pieni pala Pariisia
Lahden historiallinen museo, Lahti | 12.9.2025–
Wilhelm Tilman Grommé ja Klaus Holma elivät eri aikoina, mutta heitä yhdisti intohimo taiteeseen – ja rakkaus Pariisiin. Näyttely kertoo kahden keräilijän kiehtovista elämänpoluista ja siitä, miten heidän keräämänsä eurooppalaiset ja Välimeren alueen taide-esineet päätyivät Lahden Historialliseen museoon.
![]() |
Mari Keto on Kööpenhaminassa työskentelevä taiteilija, jonka töitä on ollut esillä laajasti Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2012 hänet kutsuttiin suunnittelemaan Tanskan kuningatar Margareeta II:nmuotokuva. Kuva: Mari Keto, Essence of the Nature, sarjasta Untamed, 2017, sekatekniikka. Kuva Iben Kaufmann |
Taianomainen todellisuus, Mari Keto
Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo, Kouvola | 25.9.2025–4.1.2026
Mari Kedon (s. 1975) näyttely tarjoaa lumoavan katsauksen taiteilijan tuotantoon viimeisen 15 vuoden ajalta. Kedon teokset liikkuvat korujen ja veistosten rajamailla – yhdistäen kierrätysmateriaaleja ja jalokiviä, leikkiä ja tarkkaa käsityötä.
Ekologinen tasapaino, sukupolvien vastuu ja kulutuskulttuurin ristiriidat kietoutuvat hänen teoksiinsa, joissa yhteiskunnallinen pohdinta saa rinnalleen huumoria, ironiaa ja metsän mystiikkaa.
![]() |
Muotoiluosaamista tarvitaan kaikkialla, missä tarvitaan luovaa ongelmanratkaisua. Kuva: Kymenlaakson museo |
Nurinkurin - oivalla toisin!
Kymenlaakson museo, Kotka | 28.11.2025–15.2.2026
Kymenlaakson museossa nähtävä Nurinkurin-näyttely esittelee Xamkin opiskelijoiden tuoreita töitä, joissa muotoilu kääntää katseen uuteen. Ekologinen ajattelu, kokeilu ja luova ongelmanratkaisu johdattavat kohti tulevaisuutta – oli kyse vaatteista, peleistä, tiloista tai palveluista. Näyttely on kokonaan opiskelijoiden käsialaa ideasta toteutukseen.