Suosittele Museokorttia ystävälle – saatte molemmat 1 kk ilmaiseksi!
Lue lisää
 
Tapahtuma
 

Ilta Otto Anderssonin hengessä

Sibelius-museo, Turku

  • 14.11.2026 (19:00-20:00)

Keskustelujen ja musiikin kautta tutustumme sekä ihmiseen että perintöön, jonka Andersson yhtenä Turun vaikutusvaltaisimmista kulttuuripersoonista on jättänyt jälkeensä. Tilaisuus on ruotsinkielinen.

 

Marraskuussa 2026 on kulunut tasan 100 vuotta siitä, kun Otto Andersson (1879–1969) nimitettiin Åbo Akademin ensimmäiseksi musiikkitieteen ja kansanrunoudentutkimuksen professoriksi. Ahvenanmaalaislähtöinen Andersson oli keskeinen hahmo Turun kulttuurielämässä, ja hän loi perustan kokoelmille, joista myöhemmin muodostui Sibelius-museo.

Illan aikana tarkastelemme Otto Anderssonin monipuolista elämäntyötä tutkijana, kansanperinteen kerääjänä ja kulttuurin rakentajana sekä hänen merkitystään Turulle ja suomenruotsalaiselle kulttuurielämälle. Keskustelujen ja musiikin kautta tutustumme sekä ihmiseen että perintöön, jonka Andersson yhtenä Turun vaikutusvaltaisimmista kulttuuripersoonista on jättänyt jälkeensä. Tilaisuus on ruotsinkielinen.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Turun Soitannollisen Seuran kanssa. Lisätietoa julkaistaan myöhemmin.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Sibelius-museo
Piispankatu 17, 20500 Turku

050 337 6906, 050 362 5828

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

10/8€, ryhmät 8€/ hlö (väh.10). Konserttien hinnat erikseen.
| 10/8€, grupper 8€/pers (minst 10) Konserternas pris avviker. 
| 10/8€, groups 8€/person (min. 10) The price of the concerts may vary.

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Epassi-kulttuurisetelit, ICOM, Pressikortti, Vammaiskortti.
Kontanter, allmännaste bank- och kreditkort, Museikortet, Epassi-kultursedlar, ICOM, Presskort, Funktionshinderkort.
Cash, most common credit cards (Visa, Mastercard), Museum Card (Museokortti), Epassi, ICOM, Presscard, EU Disability Card

 

Kohdetta lähellä olevat museot