Selviytyminen on taitolaji – kohtaa luonnonvoimat ja niiden vaikutukset Heurekassa!
Heurekan Katastrofien keskellä -näyttelyn lohdullinen ja voimaannuttava sanoma selviytymisestä tulee iholle. Näyttelyssä rakennetaan yhdessä kriisinkestävyyttä pelimäisillä kohteilla ja kohdataan luonnonvoimat audiovisuaalisesti. MUSEO-lehti kävi tutustumassa 7.1.2024 asti esillä olevaan näyttelyyn.
Heureka on Museokortti-kohde. Katastrofien keskellä -näyttelykokonaisuus esittelee luonnonvoimia ja niiden vaikutuksia tositarinoiden kautta. Kohtaa immersiivisissä kokemushuoneissa tunne luonnonvoimien suuruudesta ja ihmisen pienuudesta – tulvat, maastopalot, myrskyt ja maanjäristykset koetaan audiovisuaalisina videotaideteoksina. Näyttelyarvio on julkaistu MUSEO-lehden numerossa 1/2022.
Antiikin filosofit jäsensivät maailmaa maan, veden, ilman ja tulen avulla. Se ei ole ihme, koska sille päälle sattuessaan nuo neljä elementtiä ovat edelleen vertaansa vailla. Niiden kautta luonto näyttää ylivoimansa niin hyvässä kuin pahassakin.
Jossakin toisessa kontekstissa maa, vesi, ilma ja tuli voisivat näyttäytyä korvaamattomina energianlähteinä. Heurekan näyttelyssä ne esitellään tuhon tuojina. Keskeinen teema on kuitenkin voimaannuttava: Katastrofien keskellä kertoo selviytymisestä.
Näyttävin osuus kokonaisuutta ovat immersiohuoneet, joissa kävijä pyritään viemään keskelle maan, veden, tuulen ja tulen voimia. Jokainen huone on oma tilataideteos, johon kuuluu valoja ja ääniä. Upeat videoprojisoinnit on suunnitellut maailmankuulu unkarilainen valo- ja videotaiteilija László Zsolt Bordos.
Tulvien, myrskyjen, maastopalojen ja maanjäristysten simuloinnissa immersiohuoneet onnistuvat vaihtelevasti. Tulen ja veden voimaa esittelevistä huoneista ei välity katastrofin tuntua, vaan ne ovat kauneudessaan lähinnä kutsuvia. Maan voima sen sijaan on vavisuttava kokemus, ja myrskyn tuntua on korostettu yksinkertaisen nerokkaasti kallistetun lattian avulla.
Kokemus herättää ristiriitaisia ajatuksia. Näyttelyvieraita ei tietenkään voi kärventää, savustaa, kaataa, pelotella tai kastella. Kuitenkin suomalaiset, joille taifuunit ja tsunamit ovat hyvin kaukaisia ilmiöitä, tarvitsisivat enemmän kosketuspintaa koviin olosuhteisiin, jotta voisivat ymmärtää niitä edes hiukan. Esimerkiksi videomateriaali aidoista luonnonmullistuksista ja niiden vaikutuksista voisi toimia. Autenttista äänimateriaalia näyttelyssä kuullaankin. Lämpöisinä lauluina se on lohduttavaa, myrskyn möyrintänä puistattavaa.
Ydinteema on valittu hyvin. Katastrofien keskellä ei mehustele luonnonvoimien kauhistuttavuudella. Sen sijaan se korostaa resilienssin eli kriisinkestävyyden merkitystä. Materiaalisiin perustarpeisiin liittyvien asioiden lisäksi tärkeään rooliin nousevat yhteisöllisyys, välittäminen, luottamus, inhimillinen lämpö ja sosiaaliset turvaverkot. Tässä ajassa, jossa ilmastonmuutoksen tiedetään lisäävän sään ääri-ilmiöitä, erilaisiin selviytymistarinoihin ja -keinoihin perehtyminen tekee olon toiveikkaaksi.
Luonnonvoimien esittäminen lempeinä valotaideteoksina on sikäli perusteltua, että näyttely on tarkoitettu myös lapsille. Katastrofien keskellä tekeekin hyvää työtä aktivoimalla ja osallistamalla nuoria kävijöitä pelimäisillä kohteilla. Sietämättömät olosuhteet jäävät kaukaisiksi ja abstrakteiksi, mutta kun tehtävien avainsanoja ovat yhteistyö, auttaminen ja luottamus, niistä on hyötyä myös katastrofialueen ulkopuolisessa elämässä. Tunnetaidot ovat tärkeitä sekä arjessa että kriisissä selviytymisessä.
Aikuiselle kävijälle koskettavimpia ja kiinnostavimpia ovat ne näyttelyn osiot, jotka tulevat kirjaimellisesti katastrofien keskeltä, eli paikallisten ja avustustyöntekijöiden tarinat, esineet ja kokemukset. Itse rakennettu keskoskaappi ja maastopalon vastaisessa kamppailussa sulanut ämpäri kertovat ankarista olosuhteista, mutta myös luovuudesta ja lujuudesta.
Näyttely tekee hyvää työtä korostaessaan, että selviytymisessä tarvitaan paitsi kansallisten ja kansainvälisten instanssien, myös yksilöiden voimaa, empatiaa ja auttamishalua. Eikä kyse välttämättä ole suurista sankariteoista. Se, että raunioiden keskelle rakentaa keinun, voi olla juuri siinä ajassa ja paikassa olennaisen tärkeää.
Inhimillisen kokemuksen äärelle pääsee tekstitaulujen kautta. Niissä kerrotaan, miten katastrofeihin voi varautua ja selvitä niistä. Ääneen pääsevät ne, joilla on aiheesta ensi käden kokemusta joko uhreina tai auttajina. Näyttelylle varattu tila muodostuu omaksi selväpiirteiseksi ja rajatuksi maailmakseen, jossa aihepiiriin on hyvä syventyä. Selkeästi ja tyylikkäästi toteutetussa kokonaisuudessa on valitettavasti pari kylttiä, jotka ovat liian kaukana luettaviksi.
Katastrofien keskellä synnyttää monenlaisia mietteitä ihmisen pienuudesta onnenlahjojen epätasaiseen jakautumiseen ja omiin selviytymisen edellytyksiin. Näin tehdessään näyttely opettaa selviytymään oman elämän kiperimmistä haasteista.
Maastopalon tai tsunamin laannuttua avainasemassa ovat samat asiat, jotka arjessakin auttavat maahan lyötyä nousemaan takaisin jaloilleen. Äkilliset luonnonkatastrofit ovat toistaiseksi muiden kuin suomalaisten ongelma, mutta kriisinkestävyyttä tarvitsevat kaikki.
Teksti: Ari Väntänen
 |
Näyttelyn videoprojisoinnit on suunnitellut unkarilainen valo- ja videotaiteilija László Zsolt Bordos. Kuva: Heureka. |
Luonnonvoimat hyvässä ja pahassa
Antiikin filosofit jäsensivät maailmaa maan, veden, ilman ja tulen avulla. Se ei ole ihme, koska sille päälle sattuessaan nuo neljä elementtiä ovat edelleen vertaansa vailla. Niiden kautta luonto näyttää ylivoimansa niin hyvässä kuin pahassakin.
Jossakin toisessa kontekstissa maa, vesi, ilma ja tuli voisivat näyttäytyä korvaamattomina energianlähteinä. Heurekan näyttelyssä ne esitellään tuhon tuojina. Keskeinen teema on kuitenkin voimaannuttava: Katastrofien keskellä kertoo selviytymisestä.
Näyttävin osuus kokonaisuutta ovat immersiohuoneet, joissa kävijä pyritään viemään keskelle maan, veden, tuulen ja tulen voimia. Jokainen huone on oma tilataideteos, johon kuuluu valoja ja ääniä. Upeat videoprojisoinnit on suunnitellut maailmankuulu unkarilainen valo- ja videotaiteilija László Zsolt Bordos.
Tulvien, myrskyjen, maastopalojen ja maanjäristysten simuloinnissa immersiohuoneet onnistuvat vaihtelevasti. Tulen ja veden voimaa esittelevistä huoneista ei välity katastrofin tuntua, vaan ne ovat kauneudessaan lähinnä kutsuvia. Maan voima sen sijaan on vavisuttava kokemus, ja myrskyn tuntua on korostettu yksinkertaisen nerokkaasti kallistetun lattian avulla.
Kokemus herättää ristiriitaisia ajatuksia. Näyttelyvieraita ei tietenkään voi kärventää, savustaa, kaataa, pelotella tai kastella. Kuitenkin suomalaiset, joille taifuunit ja tsunamit ovat hyvin kaukaisia ilmiöitä, tarvitsisivat enemmän kosketuspintaa koviin olosuhteisiin, jotta voisivat ymmärtää niitä edes hiukan. Esimerkiksi videomateriaali aidoista luonnonmullistuksista ja niiden vaikutuksista voisi toimia. Autenttista äänimateriaalia näyttelyssä kuullaankin. Lämpöisinä lauluina se on lohduttavaa, myrskyn möyrintänä puistattavaa.
 |
Erilaiset luonnonvoimat, kuten tulvat, esitetään audiovisuaalisesti. Kuva: Heureka. |
Aktivoivaa ja osallistavaa
Ydinteema on valittu hyvin. Katastrofien keskellä ei mehustele luonnonvoimien kauhistuttavuudella. Sen sijaan se korostaa resilienssin eli kriisinkestävyyden merkitystä. Materiaalisiin perustarpeisiin liittyvien asioiden lisäksi tärkeään rooliin nousevat yhteisöllisyys, välittäminen, luottamus, inhimillinen lämpö ja sosiaaliset turvaverkot. Tässä ajassa, jossa ilmastonmuutoksen tiedetään lisäävän sään ääri-ilmiöitä, erilaisiin selviytymistarinoihin ja -keinoihin perehtyminen tekee olon toiveikkaaksi.
Luonnonvoimien esittäminen lempeinä valotaideteoksina on sikäli perusteltua, että näyttely on tarkoitettu myös lapsille. Katastrofien keskellä tekeekin hyvää työtä aktivoimalla ja osallistamalla nuoria kävijöitä pelimäisillä kohteilla. Sietämättömät olosuhteet jäävät kaukaisiksi ja abstrakteiksi, mutta kun tehtävien avainsanoja ovat yhteistyö, auttaminen ja luottamus, niistä on hyötyä myös katastrofialueen ulkopuolisessa elämässä. Tunnetaidot ovat tärkeitä sekä arjessa että kriisissä selviytymisessä.
Aikuiselle kävijälle koskettavimpia ja kiinnostavimpia ovat ne näyttelyn osiot, jotka tulevat kirjaimellisesti katastrofien keskeltä, eli paikallisten ja avustustyöntekijöiden tarinat, esineet ja kokemukset. Itse rakennettu keskoskaappi ja maastopalon vastaisessa kamppailussa sulanut ämpäri kertovat ankarista olosuhteista, mutta myös luovuudesta ja lujuudesta.
Näyttely tekee hyvää työtä korostaessaan, että selviytymisessä tarvitaan paitsi kansallisten ja kansainvälisten instanssien, myös yksilöiden voimaa, empatiaa ja auttamishalua. Eikä kyse välttämättä ole suurista sankariteoista. Se, että raunioiden keskelle rakentaa keinun, voi olla juuri siinä ajassa ja paikassa olennaisen tärkeää.
Inhimillisen kokemuksen äärelle pääsee tekstitaulujen kautta. Niissä kerrotaan, miten katastrofeihin voi varautua ja selvitä niistä. Ääneen pääsevät ne, joilla on aiheesta ensi käden kokemusta joko uhreina tai auttajina. Näyttelylle varattu tila muodostuu omaksi selväpiirteiseksi ja rajatuksi maailmakseen, jossa aihepiiriin on hyvä syventyä. Selkeästi ja tyylikkäästi toteutetussa kokonaisuudessa on valitettavasti pari kylttiä, jotka ovat liian kaukana luettaviksi.
 |
Kävijät voivat tutustua näyttelyn aiheisiin pelillisissä kohteissa. Kokemista löytyy niin aikuisille kuin lapsillekin. Kuva: Heureka. |
Selviytymisen edellytykset
Katastrofien keskellä synnyttää monenlaisia mietteitä ihmisen pienuudesta onnenlahjojen epätasaiseen jakautumiseen ja omiin selviytymisen edellytyksiin. Näin tehdessään näyttely opettaa selviytymään oman elämän kiperimmistä haasteista.
Maastopalon tai tsunamin laannuttua avainasemassa ovat samat asiat, jotka arjessakin auttavat maahan lyötyä nousemaan takaisin jaloilleen. Äkilliset luonnonkatastrofit ovat toistaiseksi muiden kuin suomalaisten ongelma, mutta kriisinkestävyyttä tarvitsevat kaikki.
