VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!

10.5.2019

Satakunnan Museo on yksi kolmesta Vuoden museo 2019 -finalistista.

”130-vuotias Satakunnan Museo on maakunnallinen toimija” – lue, miten Vuoden museo -finalisti esittelee itsensä

Vuoden museo 2019 -finaaliin on valittu kolme hyvin erilaista, mutta alueillaan vaikuttavaa, vakuuttavaa ja merkittävää museota: Amos Rex, Satakunnan Museo ja Lönnströmin taidemuseo. Lue, mitä Satakunnan Museo kertoo omasta tarinastaan kohti Vuoden museo 2019 -palkintoa.

Vuoden museo 2019 -voittaja valitaan 16. toukokuuta Tampereella Valtakunnallisten museopäivien Museopalkintogaalassa. Gaalassa jaetaan myös Vuoden viestintäteko -palkinto ja Museokortin erikoispalkinto.

Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on omalla toiminta-alueellaan edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Museon toiminta tuo uusia tai erilaisia näkökulmia, ideoita ja ajatuksia museoalalle. Palkinto voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta.

Finaaliin valitut museot kertovat teoillaan ja saavutuksillaan museomaailman muutoksesta, ilmiöistä ja merkityksestä niin koko kansalle kuin oman alueensa asukkaillekin.

Satakunnan Museon Elon merkkejä -perusnäyttely avattiin maalikuussa 2018.

Näin Satakunnan Museo esittelee tarinansa

Seuraavassa esittelytekstissä Satakunnan Museo tiivistää olennaisen omasta tarinastaan kohti Vuoden museo 2019 -titteliä:

"130-vuotias Satakunnan Museo on perustamisestaan lähtien profiloitunut maakunnalliseksi toimijaksi, ja sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus kanavoituu etenkin alueellisen toiminnan ja viranomaistyön kautta. Keskeinen rooli kulttuuriympäristötyössä on museon korjausrakentamiskeskuksella, Rakennuskulttuuritalo Toivolla. Tarjontaa täydentävät Luontotalo Arkki ja Rosenlew-museo.

Keväällä 2018 museossa avattiin uusi Elon merkkejä -perusnäyttely. Yksi uusista palveluista on Escape Room -peli, joka yhdistää fiktiivisen tarinan museon perusnäyttelyyn.

Palveluita suunnitellaan ja tuotetaan yhteistyössä eikä moni toiminto olisikaan mahdollinen ilman laajaa verkostoitumista. Satakunnan Journalistien museolle myöntämä Hunajapurkki-palkinto kertoo onnistuneesta yhteistyöstä median kanssa.

Museo on satakuntalaisten osallistaja. Sen ystäväyhdistyksellä on jäseniä lähes 400. Yhdistys aktivoi jäseniään kulttuuriperintötyöhön ja samalla tukee museon toimintaa talkootyönä.

Uusia näkymiä museon tulevaisuuteen avaa käynnissä oleva Porin Aarre -arkkitehtuurikilpailu. Tehtävänä on suunnitella elämyksellinen kokonaisuus, joka käsittää porilaisten museoiden kokoelmakeskuksen, näyttelytiloja sekä monikäyttöisiä kulttuuritiloja. Samalla haetaan uudenlaisia tapoja museokokemusten tuottamiseen."

Porin Aarretta, uudenlaista tilaa museo- ja kulttuuripalveluille suunnitellaan arkkitehtuurikilpailussa Karhukortteliin Satakunnan Museota vastapäätä. Kuva: Hannu Lammi.

Lue myös Amos Rexin ja Lönnströmin taidemuseon finalistiesittelyt!

Juttu on alunperin julkaistu Museo-lehden numerossa 1/2019. Alkuperäisessä jutussa esitellään kaikki kolme Vuoden museo 2019 -finalistia. Tilaa Suomen ainoa museoalan aikakauslehti kätevästi verkkolomakkeella.

Museo-lehden tarjous museokorttilaisille: Tilaa Museo-lehti ja saat edellisen numeron kaupan päälle tarjouskoodilla MKortti.

Tilaa Museo-lehti tästä!

 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp