VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!

8.1.2019

Joulukuussa 2018 ilmestynyt Museokortin virallinen lastenkirja innostaa lapsia vanhempineen museoihin.

Museoseikkailu-kirja innostaa lapsia tutustumaan museoihin

Kaupungin leveintä savoa puhuva Aane-mummo johdattaa kolme koululaista jännittävään museoseikkailuun. Kesän aikana tehdään kärrynpyöriä satupuun alla, ratkotaan arvoituksia ja syödään pullaa ennen asiallista ruokaa. 

Erilaisissa museoissa opitaan uutta ja pidetään hauskaa. Voiko vasikalla olla kaksi päätä? Kuinka maan alta voi löytyä kaupunki? Kuka kerää eniten museoita?

Joulukuussa 2018 ilmestynyt Museokortin virallinen lastenkirja innostaa lapsia vanhempineen museoihin. Kirjoittaja, historioitsija Elina Kuorelahti nostaa tarinassa esiin tutuista museoista jännittävää, hauskaa ja kiinnostavaa tekemistä. Kuvittaja Nina Halmetoja on tuttu Museokortin lasten museopassien hauskoista kuvituksista. Museopassista tuttu Aarre-kissa seikkailee kirjan jokaisella aukeamalla.

Kirjassa tutustutaan erityyppisiin museoihin: Ateneumiin, Luonnontieteelliseen museoon, Teatterimuseoon, Turun linnaan ja Aboa Vetus & Ars Nova -museoon. 

Valloittavan koko perheen Museoseikkailun sisäsivuilta löytyy tietoa lasten Museopasseista sekä museosisältöihin tutustuttavia ja aktivoivia puuhatehtäviä.

Nemo-kustantamo ja Museokortti juhlistavat kirjan julkaisua Lasten Museokortti-klubin puitteissa Luonnontieteellisessä museossa 9. helmikuuta. Lasten Museokortti-klubi on kaikille avoin lapsille suunnattu hauska tapahtuma, jossa tutustutaan museoon ja Museoseikkalu-kirjaan ohjelman avulla.

Kirja on myynnissä useissa museoissa ja kirjakaupoissa mm. Suomalainen Kirjakauppa, Prisma sekä verkkokaupoissa mm. Adlibris, Booky, suomalainen.com ja prisma.fi.


 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp