VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!

1.6.2020

Museot saavat avata ovensa 1.6. alkaen. Kuva: Ella Karttunen

Museot avautuvat pitkän odotuksen jälkeen – ”Ihana päästä jälleen nauttimaan taiteesta, museot ovat tärkeä osa elämääni”

Museokorttia pääsee 1.6.2020 alkaen taas ulkoiluttamaan museoissa. Kysyimme Museokortin omistajilta, miltä tuntuu, kun museoon pääsee jälleen.

Koronarajoituksia puretaan asteittain 1. kesäkuuta alkaen, minkä myötä Museokortin omistajat pääsevät taas nauttimaan kulttuurista. Museoiden lisäksi esimerkiksi teatterit, kulttuuritalot, kirjastot, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat saavat olla taas auki.

Suurin osa Museokortti-kohteista avaa ovensa kesäkuun alussa. Ensimmäiset museot avaavat ovensa jo 1.6. Heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä pääkaupunkiseudulla pääsee museokierrokselle muun muassa Amos Rexiin, Kansallismuseoon, Gallen-Kallelan museoon, Helsingin kaupunginmuseoon, Suomenlinnan Lelumuseoon, Suomen luontokeskus Haltiaan sekä Musiikkimuseo Fameen.

Maanantaina 1.6. avautuu myös muun muassa Saamelaismuseo Siida ja Kultamuseo Lapissa, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi Sastamalassa, Vanha Raatihuone Raumalla, Museo Militaria Hämeenlinnassa sekä Vakoilumuseo ja Lenin-museo Tampereella.

Kesäkuun aikana avautuu suurin osa Museokortti-kohteista. Katso museoiden verkkosivuilta tarkempi aukeamispäivämäärä ja aukioloajat ennen museovierailua.

Tutustu kesäkauden näyttelyihin >



Museoihin pääsee taas! Kuva: Ella Karttunen

Museokorttilaiset odottavat innolla museoihin pääsyä


Selvitimme Museokortin asiakaskyselyssä, millaisia ajatuksia museoiden aukeaminen herättää. Museokortin omistajat odottavat innolla museoihin pääsyä. Monet ovat myös huomanneet, kuinka tärkeä osa museot ovat heidän elämäänsä.

Lue otteita museokorttilaisten mietteistä museoiden aukeamista:

"Olen iloinen, että museoihin jälleen pääsee. Tämä kesä on kotimaan matkailun aikaa turvallisuutta noudattaen ja näin myös eri museoissa on hieno päästä käymään."

"Ihana päästä jälleen nauttimaan taiteesta, se on minulle henki ja elämä!"

"Museot ovat minulle tärkeä levähdys- ja hengähdyspaikka. Taide avaa sielulle ovia ja antaa elämyksiä."

"Odotan museoiden avautumista kuin kuuta nousevaa."



Moni Museokortin omistaja aikoo kotimaan matkailla kesällä ja tutustua tunnelmallisiin kesämuseoihin. Kuva: Ella Karttunen

"Ennen tätä sulkuaikaa en edes hahmottanut, kuinka tärkeää on, että Suomessa on niin monipuolinen museokanta. Museovierailut ovat yksi merkittävimmistä asioista, joita oikeasti olen kaivannut."

"Ihanaa päästä museoihin. Miten sitä voikaan kaivata museoissa käymistä."

"Mukavaa, että pääsee taas vierailemaan museoissa! Odotan, että pääsen kesällä ainakin muutamaan minulle uuteen museoon, joissa en ole ennen käynyt. Suunnitelmissa olisi lähteä pyöräilylomalle jonnekin päin Suomea ja poiketa matkan varrella museoihin sekä käydä muutenkin lähikaupunkien museoissa."

"Helpotusta kulttuurinnälkääni!"



LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa pääsee tutustumaan monenkirjaviin kasveihin ja nauttimaan tropiikista. Kuva: Ella Karttunen

"Odotan museoiden aukeamista. Olen museoiden suurkuluttaja, ja iloitsen kovasti. Museot pitävät minut virkeänä, herättävät ajatuksia ja hivelevät mielikuvitusta. Se on kuin toinen maailma, joka irrottaa arjesta."

"On jo todella odotettu, että taas pääsisi museoon! Tarkoitus on kesällä tutustua uusiin paikkoihin, kun kerrankin vietetään koko loma kotimaassa."

"Hieno asia saada henkistä pääomaa koronakevään jälkeen."

"Ihanaa, että museot aukeavat. Museot ovat merkittävä osa kulttuuritiedon levitystä ja rentouttavia paikkoja vierailla."



Lottamuseo sijaitsee Tuusulan Rantatien kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa maisemissa Syvärannan tilalla. Syvärannan vanha päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1947. Suomen Naisten Huoltosäätiö (nyk. Lotta Svärd Säätiö) rakennutti vanhan huvilan paikalle vuonna 1995 uudisrakennuksen, jossa Lottamuseo toimii. Kuva: Ella Karttunen

"Ihanaa taas päästä museoihin!"

"Tuntuu todella hienolta, että pääsee jälleen museoihin. Olen kaivannut museokäyntejä. Käynnit tuovat iloa ja toivorikkautta!"

"Museot ovat tärkeä osa elämääni."

"Todella innostavaa ja merkittävää päästä museokäynneille."


Näin teet vastuullisen museovierailun – noudatathan ohjeistuksia


Kesäkaudella voi taas suunnata kotimaan upeisiin, rauhallisiin museokohteisiin. Monet tunnelmalliset kesä- ja ulkomuseot ovat avoinna eri puolilla Suomea.

Museot ovat tutkimustiedon perusteella turvallisia vierailukohteita, kunhan toimitaan varotoimenpiteiden mukaisesti. Museoissa työskennellään aktiivisesti monipuolisin toimenpitein museokäyntien turvallisuuden huolehtimiseksi. Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti siisteyden, hygienian ja turvavälien ylläpitämiseen.

Museokävijänä suojelet itseäsi ja muita parhaiten noudattamalla ohjeistuksia myös museossa vieraillessasi.

  • Pidä huolta hyvästä käsihygienista.
  • Muista pitää 1–2 metrin turvaväli muihin museokävijöihin.
  • Kanna mukana kertakäyttöisiä nenäliinoja ja yski nenäliinaan tai tarvittaessa hihaasi. Laita roskiin käytetty nenäliina.
  • Suosi korttimaksua.
  • Jos sinulla on flunssan oireita, jää kotiin ja siirrä museovierailusi myöhempään ajankohtaan.


Suunnittele kesän museokierroksesi >


Varmista onnistunut kulttuurikesä – tartu Museokortin huipputarjoukseen!



Toimi nyt – vuoden paras tarjous päättyy ma 15.6. klo 23.59

Museoiden avajaistarjouksena uudet Museokortit 64 eurolla ja jatkoaikaa vieläkin edullisemmin, vain 59 eurolla. Tarjoukset saatavilla museoista ja verkkokaupastamme.

Osta uusi Museokortti 64€:lla >>

Jatka voimassaoloa 59€:lla >>

 

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp